Olet sivulla: Etusivu « Työnantajan palvelut « Koulutus työnantajan ja valtion yhteishankintana « TäsmäKoulutus
TäsmäKoulutus on vaihtoehto
nykyisen henkilöstön koulutukseen silloin, kun yrityksessä tapahtuu muutoksia,
jotka edellyttävät yrittäjän tai työntekijöiden osaamisen perusteellisempaa
päivittämistä. Kyseessä voivat olla joko teknologiset tai toiminnalliset
muutokset. TäsmäKoulutuksella
pyritään myös estämään lomautuksia tai irtisanomisia.
TäsmäKoulutusta voivat hankkia
etenkin pienet ja keskisuuret yritykset. Myös julkinen sektori - valtio,
kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat - voi käyttää TäsmäKoulutusta.
TäsmäKoulutukseen voivat
osallistua myös yrittäjä itse sekä vuokratyöntekijöinä työskentelevät.
TäsmäKoulutus on yrityksen ja
henkilöstön tarpeisiin räätälöityä ammatillista perus- tai lisäkoulutusta, joka
tähtää ammattitaidon kehittämiseen tulevia työtehtäviä varten. Koulutuksessa
voi myös suorittaa ammatillisten tutkintojen osia tai koko tutkinnon.
Tavoitteena
on, että koulutuksen suorittaneet opiskelijat sijoittuvat saman työnantajan
palvelukseen.
Koulutukseen
sisältyy sekä tietopuolista opetusta että ohjattua työssäoppimista ja työharjoittelua.
TäsmäKoulutuksen vähimmäiskesto
on 10 koulutuspäivää opiskelijaa kohden.
Työ-
ja elinkeinohallinto osallistuu TäsmäKoulutuksen
suunnitteluun ja kilpailuttaa alalle soveltuvan koulutuspalvelun tuottajan.
Yritys tekee esityksen koulutukseen osallistuvista työntekijöistään.
Opiskelijavalinnasta
päättää viranomainen sen jälkeen, kun yritys on osoittanut TäsmäKoulutukseen henkilöt sekä perustelut
valinnalle.
TäsmäKoulutuksen rahoittavat
työnantaja sekä työ- ja elinkeinohallinto yhdessä. Työnantajan maksuosuus on 20–75
% kokonaishinnasta. Työnantajan maksuosuus riippuu yrityksen koosta,
liikevaihdon/taseen suuruudesta ja siitä, onko kyseessä yleiskoulutus vai
erityiskoulutus.
Lisätietoa rahoitusosuuksista linkistä
oikealla.
TäsmäKoulutuksen etenemisen
käytännön toimenpiteet selviävät TäsmäKoulutus-esitteestä,
linkki oikealla.
TäsmäKoulutuksena ei voida rahoittaa tavanomaista perehdytys- ja henkilöstökoulutusta, jotka kuuluvat työnantajan kustannettaviksi.