Avointen
työpaikkojen vastaanotossa ja julkaisemisessa noudatetaan yhtenäisiä
periaatteita kaikissa työ- ja elinkeinotoimistoissa.
Tavoitteena
on yhdenmukaistaa ja selkiinnyttää työpaikkailmoittelua, lisätä www.mol.fi:n Avoimet työpaikat-verkkopalvelun laatua, luotettavuutta ja
työpaikkojen löydettävyyttä hakutekijöillä sekä parantaa työnvälityksen
tuloksellisuutta.
Uudet
periaatteet perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön ohjeeseen. Ohje sisältää
linjaukset työpaikkailmoitusten sisällöstä yleensä, vuokratyöpaikkojen,
verkostomarkkinointi- ja myyntiedustus- sekä yrittäjäpaikkojen ilmoittelusta,
harjoittelupaikoista, ulkomailla sijaitsevista työpaikoista sekä au pair –paikoista.
Työpaikkailmoituksen sisältö
Työpaikkailmoituksen
tulee olla selkeä tehtäväkuvauksen, kieliasun ja ulkoasun osalta. Tehtäväkuvaus
ja vaatimukset kuvataan työnantajan kanssa yhdessä sovitulla tavalla.
Tehtävän
kuvaustietojen ja hakijalta toivottujen vaatimusten on oltava realistisia ja
olennaisia. TE-toimistossa
vastaanotettava ja julkaistava työpaikkailmoitus ei ole mainos. Siksi siihen ei
sisällytetä työtehtävän kuvaukseen kuulumattomia tietoja.
Erikoismerkkejä ja suuraakkosia vältetään työpaikkailmoituksessa. Otsikoissa
niitä ei käytetä lainkaan.
Työpaikkailmoituksessa
tulee ottaa huomioon syrjinnän kielto työhönotossa esim. iän, etnisen tai
kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen tai sukupuolen perusteella.
Valokuvan
pyytäminen työpaikkailmoituksessa katsotaan syrjinnäksi työhönotossa, mikäli
pyynnölle ei ole selkeää työhön liittyvää perustetta. Perusteeksi katsotaan
mallin, näyttelijän tai näihin rinnastettava työ.
Ilmoituksessa
tulee olla maininta rikosrekisterin esittämisestä niiden työpaikkojen osalta,
joissa tehdään työtä lasten ja nuorten parissa.
Työpaikkailmoitus
sisältää seuraavat tiedot:
- Yrityksen/työnantajan nimi yritysrekisterin
(ytj)
mukaisesti. Tiivis kuvaus yrityksen toiminnasta.
Työpaikkailmoitus ei ole yrityksen markkinointiesite.
- Ammattinimike ammattiluokituksen
mukaisesti
- Tehtävän keskeinen sisältö
sekä työtehtävän mahdolliset erityispiirteet
- Vaadittavat erityistaidot:
kielitaito, atk-taidot, esimieskokemus jne.
- Koulutusvaatimukset tarvittaessa
- Työaika; päivittäinen työaika,
osa-aikatyö, vuorotyö ym.
- Työn alkaminen ja työsuhteen
kesto
- Työpaikan sijainti: tietyllä
paikkakunnalla sijaitsevaa työpaikkaa ei ilmoiteta avoimena useilla paikkakunnilla.
Etätyö tai laajalla alueella tehtävä työ määritellään työpaikaksi, jonka
sijaintipaikkakuntaa ei voi määrittää.
- Palkkaus
- Osoite ja yhteyshenkilö,
hakumenettely ja hakuohjeet
Vuokratyötä koskevat
paikkailmoitukset
- Vuokratyötä koskeviin
työpaikkailmoituksiin on jatkossakin suositeltavaa merkitä myös käyttäjä-
tai toimeksiantajayrityksen nimi, jolloin käyttäjä- tai
toimeksiantajayrityksen nimi merkitään työpaikan kuvaustietoihin. Jos
työvoimanvuokrausta harjoittava henkilöstöpalveluyritys ei halua
toimeksiantajayrityksen nimeä näkyville työpaikkailmoitukseen, se voidaan
jättää pois. Käyttäjä- tai toimeksiantajayrityksen nimi tulee kuitenkin
aina ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistoon. Tällöin käyttäjä- tai
toimeksiantajayrityksen nimi merkitään URA-järjestelmässä
Toimeksianto -kortille, paikan tilanne -kenttään.
- Vuokratyön työpaikan sijaintipaikkakunta
merkitään aina työpaikkailmoitukseen. Vuokraavan yrityksen
sijaintipaikkakuntaa ei merkitä sijaintipaikkakunnaksi, jos se ei ole
työpaikan sijaintipaikkakunta. Jos työpaikkoja on useilla paikkakunnilla,
ne ilmoitetaan erikseen. Mikäli sijaintipaikkakuntaa ei voida määrittää,
merkitään vaihtoehdoksi esim. etätyö, useilla paikkakunnilla tehtävä työ.
- Työpaikan tietoihin merkitään vuokratyö
-tieto.
Verkostomarkkinointi- ja
myyntiedustustyöpaikat
Kaupallisen
alan verkostomarkkinointi- ja myyntiedustus- sekä muiden vastaavien
työpaikkailmoitusten vastaanotto hoidetaan joko Työlinjalla tai työ- ja
elinkeinotoimistoissa.
Työlinja/paikallinen
TE-toimisto tekee
verkostomarkkinointi- ja myyntiedustustyötä tarjoavan työnantajan kanssa
toimeksiantosopimuksen ja selvittää samalla, onko kyseessä em. kriteerein
valtakunnallisesti keskitettyä palvelua saava työnantaja vai TE-toimistosta palvelua saava
työnantaja.
- Työlinja
hoitaa kaikki
kaupallisen alan verkostomarkkinointi- ja myyntiedustustyötä tai vastaava
työtä tarjoavien työnantajien palvelut, kun:
- työtä työ
tehdään laajalla alueella tai etätyönä.
Lisäksi edellytetään
- että työstä
maksetaan pelkästään provisiopalkka tai yhdistettynä kiinteä palkka +
provisiopalkka ja
- ettei
kyseisellä työnantajalla ole tarjota sellaisia työpaikkoja, joihin voidaan
tehdä normaalia työnvälitystä (kokonaispalvelun idea) ja/tai
- ettei
kyseisellä työnantajalla ole eikä ole ollut palkkatukityöpaikkoja tai
työharjoittelu-/työelämävalmennuspaikkoja.
- Työ-
ja elinkeinotoimistot hoitavat ohjeen menettelytapojen mukaisesti kaupallisen alan
verkostomarkkinointi- ja myyntiedustustyötä tai vastaavaa työtä tarjoavien
työnantajien palvelut, kun:
- työ tehdään
kiinteässä toimipisteessä
- TE-toimisto on tehnyt
verkkoasiakkuussopimuksen työnantajan kanssa
- työnantajalla on
muita työpaikkoja, joihin voidaan tehdä työnvälitystä (kokonaispalvelun
idea)
- työnantajalla on
tai on ollut palkkatukityöpaikkoja tai
työharjoittelu-/työelämävalmennuspaikkoja.
- Kaikkien työpaikkailmoitusten
julkaisemisessa lähtökohtana on työn sijaintipaikkakunta. Paikasta/paikoista
hyväksytään ainoastaan yksi ilmoitus. Työpaikkailmoi-tuksen
tehtäväkuvaukseen merkitään tarvittaessa eri paikkakuntia/alueita, joilla
työtä tehdään.
- Kokonaan tai osittain provisiopalkkaisessa
työssä ilmoituksessa tulee näkyä tiedot kiinteän pohjapalkan suuruudesta
ja/tai provision osuudesta.
Yrittäjäpaikkoja
koskevat ilmoitukset
Tietoja
yrittäjäpaikoista julkaistaan työpaikkasivuilla vain silloin, kun kyseessä on
työtilaisuus. Julkaistavia yrittäjäpaikkoja voivat olla mm. vuokratuolipaikat,
itsenäiset ammatinharjoittajat toimiviin yrityksiin (esim.fysioterapeutti ammatinharjoittajaksi
lääkärikeskukseen) tai yritykselle haetaan jatkajaa.
Työnvälitysjärjestelmässä
ei julkaista yrittäjäpaikkoina esim. toimitilojen
myynti- tai markkinointi-ilmoituksia, mahdollisia hintatietoja tai jäsenhakuja palvelujen tuottajaverkokostoon, joissa konkreettista
työtehtävää ei ole tarjolla jne. Näissä tilanteissa TE-toimistolta edellytetään tapauskohtaista
harkintaa siitä, onko kyseessä ensisijaisesti työtilaisuuden tarjoaminen.
Harjoittelu- ja harjoitteluun
verrattavat paikkailmoitukset
Harjoittelu-
ja harjoitteluun verrattavia tai muita välitys-/ohjelmamaksuja sisältäviä ilmoituksia tai vapaaehtoistyöhön liittyviä
paikkailmoituksia ei oteta vastaan TE-toimistoon
eikä julkaista avoimet työpaikat -sivuilla.
Ulkomailla sijaitsevien työpaikkojen
julkaiseminen
Lähtökohtana
on, että EU/ETA-alueen työnantaja
ilmoittaa avoimen paikan pääsääntöisesti oman maansa Eures-neuvojan välityksellä.
Neuvoja voi ilmoittaa paikan Eures-työnvälitysjärjestelmään
sekä tarvittaessa erikseen tiettyyn maahan.
Suomen
Eures-neuvojat voivat
erityisestä syystä ottaa työpaikkailmoituksen vastaan suoraan EU/ETA alueen
työnantajalta. Perusteina voi olla esimerkiksi, työnantaja hakee suomenkielistä
työntekijää tai että Euresilla
on hyvät yhteistyökokemukset yrityksen kanssa jne.
EU/ETA-alueen
henkilöstöpalveluyritysten vuokratyötä koskevia paikkailmoituksia ei oteta vastaan, vaan yritykset ohjataan ottamaan yhteyttä
oman maansa Eures-neuvojaan.
EU/ETA-alueen ulkopuolisten paikkojen
julkaisemiseen Suomen työnvälitysjärjestelmässä ei
ole lakisääteistä velvoitetta, vaan tarkoituksenmukaisuus arvioidaan
tapauskohtaisesti. Perusteena paikan vastaanottamiselle voi olla esimerkiksi,
että paikkaan haetaan suomenkielistä työntekijää, kyseessä on suomalainen
yritys, kyse on tunnetusta yrityksestä tai yhteistyöstä on hyviä kokemuksia.
EU/ETA-alueen
ulkopuoliset paikat ilmoitetaan Työlinjalle, joka arvioi edellytykset
paikkailmoituksen vastaanottamiseen ja julkaisemiseen. EU:n ulkopuolisiin
työpaikkailmoituksiin kirjataan aina vastuuvapauslauseke,
ettei TE-toimisto vastaa
ilmoituksessa mainituista tiedoista eikä avusta työluvan hankkimisessa.
Au pair -paikat
Au
pair -paikkoja koskevia
työpaikkailmoituksia ei oteta vastaan eikä julkaista avoimet työpaikat
-sivuilla.
Lisätiedot
Lisätietoa
työpaikkailmoittelusta saa työ- ja elinkeinotoimistoista. Työ- ja
elinkeinoministeriön ohje ”Avointen työpaikkojen vastaanottaminen ja työpaikkailmoittelu”
(TEM3821/07.10.02/2009) löytyy oikealla olevasta linkistä. Ohje
tuli voimaan 1.1.2010 alkaen, muutettu 7.5.2010.